Mainos

Perussuomalaiset vaativat veronkevennyksiä

Perussuomalaiset vaativat polttonesteiden ja ajoneuvojen verotuksen alentamista. Puolue esittää myös peruselintarvikkeiden arvonlisäveron keventämistä. Perussuomalaisten puoluekokous hyväksyi tänään Lappeenrannassa lähiajan tavoiteohjelman, jonka mukaan verot ja maksut on suunnattava nykyistä enemmän sinne, missä on veronmaksukykyä.

Ohjelmassa edellytetään myös, että suomen kielen asema säilytetään Euroopan unionissa. Se on ehtona sille, että Suomen jäsenyys EU:ssa voidaan hyväksyä. Puolue suhtautuu kriittisesti EU:n laajenemiseen ja syvenemiseen, koska se johtaa Suomen maksuosuuden huomattavaan nousuun.

-Nykykehityksellä EU:sta tulee voimaton ja toimimaton byrokraattien taivas, joka tukehtuu omaan saamattomuuteensa, ohjelmassa epäillään.

Perussuomalaiset haluavat kansanäänestyksen EU:n tulevan perustuslain hyväksymisestä.

Ohjelmapaperissa otetaan kielteinen kanta äänikynnyksiin ja eri ryhmien yhteistyötä rajoittaviin vaaliliittokieltoihin. Perussuomalaiset eivät myöskään hyväksy puoluetuen korottamista. Puolueen mielestä oikeuskanslerinviraston ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston tilalle on perustettava tinkimättömän rehellinen, puolueeton ja eduskunnan valvoma kansalaisoikeusvirasto.

Ohjelmaan olisi haluttu myös vaatimus Karjalan palauttamista koskevien neuvottelujen aloittamisesta. Esityksen tehneen savonlinnalaisen Erkki Rakkolaisen mielestä entiset presidentit pitäisi haastaa isänmaan pettureina valtakunnanoikeuteen, kun he eivät ole tehneet mitään asian hyväksi.

Puoluehallitukseen paljon pyrkijöitä


Puoluekokous joutui äänestämään puoluehallituksen kokoonpanosta. Seitsemälle paikalle oli tarjolla kaikkiaan 14 ehdokasta. Kaikki piirit halusivat edustajansa hallitukseen, eikä sopuratkaisua löytynyt edellisenä yönä käydyissä neuvotteluissa.

Puoluehallituksen vaalissa sai eniten eli 93 ääntä puolueväelle ennestään tuntematon kurikkalainen opiskelija Vesa-Matti Saarakkala. Varapuheenjohtaja Raimo Vistbacka kävi poikkeuksellisesti puhujapöntössä vetoamassa hänen valintansa puolesta.

Puoluehallitukseen tulivat lisäksi filosofian tohtori Lauri Heikkilä Marttilasta 89 äänellä, yrittäjä Helena Ojennus Parkanosta 80 äänellä, yrittäjä Osmo Kokko Joensuusta 66 äänellä, yrittäjä Alpo Ylitalo Kokkolasta 50 äänellä, maatalousyrittäjä Harri Väänänen Varpaisjärveltä 41 äänellä ja yrittäjä Erkki Rakkolainen Savonlinnasta 36 äänellä.

Hallitukseen kuuluvat lisäksi puolueen puheenjohtajat ja puoluesihteeri.

Tony Halme innosti puoluekokousväkeä


Perussuomalaisten sitoutumaton kansanedustaja Tony Halme villitsi puoluekokousväen tänään, kun hän käytti esittelypuheenvuoron eduskuntaryhmän kertomusta käsiteltäessä. Halme ilmoitti tulleensa perussuomalaisten joukkoon kuin kotiinsa ja saaneensa lämpimän vastaanoton. Tosin hän ei ole käynyt kotona 34 vuoteen.

Halme kiitti perussuomalaisilta saamastaan tuesta ja vakuutti, että hänen päämääränsä ovat samat kuin puolueella. Suomi pitää saada suomalaisille ja tehdä turvalliseksi maaksi. Suomenruotsalainen Halme ilmoitti vastustavansa ruotsin kielen pakollista opetusta kouluissa. Pakkouskonto ja -ruotsi kuuluvat hänen mukaansa menneeseen aikaan. Halmeen ideavarastosta löytyi myös ajatus siitä, että puolustusvoimille pitäisi saada Ruotsin kalusto ja budjetti, mutta suomalaiset sotilaat.

Halme aikoo kerätä varoja sotaveteraaneille nousemalla nyrkkeilykehään juhannuksena Raumalla. Suunnitelmaan kuuluu myös pyytää tuhannelta suurimmalta yritykseltä ottelupalkkion suuruinen summa eli 10 000 euroa. Halme uhkasi julkistaa niiden "epäisänmaallisten" yritysten nimet, jotka eivät lähde leikkiin mukaan.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.