Mainos

Perussuomalaisille lähes viisi miljoonaa vaalivoitosta

Perussuomalaisille on tulossa ison vaalivoiton myötä tuntuva tukku rahaa. Puolue saa puolue- ja viestintätukea loppuvuodelle lähemmäs 4,7 miljoonaa euroa. Ero aiempaan on suuri, sillä vielä koko viime vuonna summa oli 900 000. Valtioneuvosto myönsi avustukset puolueille torstaina.

Valtio tukee puoluetoimintaa tänä vuonna yhteensä 36 miljoonalla eurolla. Määrä on sama kuin viime ja edellisvuonna. Avustuksia jaetaan sen perusteella, kuinka monta kansanedustajaa puolueella on.

Nyt jaettavaksi tuli yhteensä 24 miljoonan euron potti, josta Ahvenanmaalle menee 120 000. Kokoomus nappaa suurimpana puolueena suurimman summan eli miltei 5,3 miljoonaa euroa. Listan toisessa päässä oleva kristillisdemokraatit saa runsaat 700 000 euroa.

Niin sanotusta varsinaisesta puoluetuesta on käytettävä 12 prosenttia puolueen naisten poliittiseen toimintaan ja vastaava osa puolueen piirijärjestöjen toimintaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.