Mainos

Perussuomalaisten Matti Putkonen suunnittelee kirjaa ja paljastaa lempielokuvansa

Matti Putkonen ei juuri menneisyyttään peittele. Hän kertoi MTV uutisten haastattelussa elämänsä olleen reilut parikymmentä vuotta sitten todella sekaisin. Mies oli koukussa kovaan pornoon, kärsi päihderiippuvuudesta, riehui ja rällästi ja sai raiskaustuomion 1990.

– Eniten kadun menneisyyttäni. Sitä myös häpeän eniten. Olen ylpeä siitä, että vaimoni Tiinan avulla olen päässyt eroon riippuvuuksista, Putkonen sanoi Peter Uutisvirrassa -ohjelman ystäväkirjahaastattelussa.

Putkonen sanoi pelkäävänsä eniten läheisiinsä kohdistuvaa uhkaa.

– Minua pelottaa se, että vaimoni tai muiden läheisten kimppuun käydään sen takia, mitä olen joskus ollut, mitä minä olen tänä päivänä tai mitkä minun mielipiteeni ovat. Riski on todellinen, koska pilkkausta ja solvausta esiintyy. Sellainen sattuu ja aina löytyy hulluja.

Työmies sanoo salaiseksi paheekseen makkaran, tupakkaa hän ei sellaiseksi laske. Tärkeänä Putkonen sanoo pitävänsä rakkaita ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa kaikki asiat taivaan ja maan välillä. Taivaallisiakin asioita hänen elämäänsä mahtuu, mies sanoo uskovansa Jumalaan. Elokuvista Putkonen nostaa ykköseksi Tuntemattoman sotilaan. Viiden vuoden kuluttua Putkonen aikoo olla eläkkeellä.

– Olen ehkä silloin kirjoittanut kirjan. Toivon, että voin harrastaa ja olla tälle yhteiskunnalle hyödyllinen. Kirja tulee olemaan kertomus siitä, miten olen nähnyt tämän noin 40 vuotta kestäneen poliittisen toimintaurani. Voi siellä joitakin paljastuksiakin tulla, Putkonen arvioi.

Putkonen on tänään vieraana Peter Uutisvirrassa -nettisarjassa. Ohjelma julkaistaan iltapäivällä MTV.fi- sekä MTV Katsomo -sivustoilla.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.