Mainos

Perussuomalaisten natsijupakka puidaan puoluehallituksessa

Perussuomalaisten eduskunta-avustajan natsiyhteydet viedään puoluehallituksen käsittelyyn.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi tiistaina STT:lle, että asiaa käsitellään puoluehallituksen kokouksessa 19. marraskuuta. Ruohonen-Lernerin mukaan pohdintaan voi tulla jopa puolueen jäsenyydestä erottaminen puolueen vahingoittamisen perusteella.

– Ensin on selvitettävä, mistä on kysymys ja kuultava kyseistä henkilöä, Ruohonen-Lerner sanoo. Hän pitää asiaa erittäin vakavana ja kiittää mediaa sen tuomisesta julki.

Äärioikeistolaisen Kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenhakemuksia vuoti eilen julkisuuteen. Niistä ilmeni, että perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo on kaksi vuotta sitten hakenut ryhmän jäsenyyttä.

Pyysalo on myöntänyt laatineensa hakemuksen, mutta kiistänyt tienneensä tarkemmin, millaiseen järjestöön haki.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.