Mainos

Perussuomalaisten Tynkkynen kannatuksen sulamisesta: Yritin varoittaa

Perussuomalaisten kolmannen varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen mukaan tuoreet kannatusmittaukset osoittavat, että puolueella "ei ole enää kovin montaa takkia käännettävänä."  

– Perussuomalaisten kannatuksesta on sulanut lähes kolmannes ja olemme pudonneet 10,7 prosentin kannatuslukemiin. Olen yrittänyt varoittaa siitä, että puolueemme toimijat ja äänestäjät eivät ole tyhmiä. He näkevät selittelyiden läpi, Tynkkynen kirjoittaa blogissaan.  

Tynkkynen toistaa vaatimuksensa kutsua koolle pikaisesti yhteiskokous. Kokouksessa päätettäisiin, voiko perussuomalaiset jatkaa hallituksessa tehtyjen päätösten perusteella.  

Tynkkynen kertoi jo aiemmin, että puolue on hänen mukaansa laistanut sovitusta hallitusohjelmasta esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan ja Kreikan tukipaketin kohdalla. Hänen mukaansa gallup-mittaus kertoo samaa sanomaa kuin kentän ääni.  

– Puolueen varapuheenjohtajana kannan huolta siitä, että hätähuudot on kuittailtu ohi milloin milläkin verukkeella. Viimeisimpänä syytettiin rintamakarkureiksi ja jopa pyydettiin harkitsemaan eroa puolueesta, Tynkkynen kirjoittaa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.