Mainos

Perusteettomasta pätkätyöstä sakkoja?

Määräaikaisen työsuhteen solmimiselle on pitänyt jo tämän hetken lainsäädännön mukaan olla peruste. Uuden esityksen mukaan perusteettomuudesta voisi seurata sakkorangaistus.

Pätkätöiden teettämistä pohtimaan kokoontunut työryhmä on päässyt sopuun siitä, minkälaisia keinoja se aikoo esittää pätkätöihin liittyvien ongelmien korjaamiseksi.

Työryhmä esittää, että määräaikaisen työsuhteen perusteiden antamatta jättäminen kriminalisoitaisiin. Tällöin laiminlyönti olisi rikos ja siitä voisi seurata sakkoa, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Jo tämän hetken työlainsäädännössä mukaan työnantajalla pitää olla peruste pätkätöiden teettämiselle. Perusteiden kertomatta jättämiselle ei kuitenkaan ole määrätty rangaistusta.

Raportti viimeistellään tällä viikolla ja luovutetaan mietinnön tilanneelle työministeri Tarja Filatoville todennäköisesti loppuviikosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.