Mainos

Pesuainejätti puolustautuu: Annosteluohjeet perustuvat testaustuloksiin

Pesuainejätti Unilever puolustelee pesuaineiden annosteluohjeita, joita arvostelijat pitävät aivan liian suurina. Yhtiön tuotemerkkijohtaja Sanna Dooleyn mukaan ohjeet perustuvat täysin testaustuloksiin.

– Tutkimme teknisellä puolella hyvinkin tarkkaan oikeaa annostelua ja se näkyy hyvin siinä, että meillä on selkeästi pienempi annostelu kuin esimerkiksi Keski-Euroopan markkinoilla. Se on täällä mitattu ja tehty ja näihin olosuhteisiin sopivaksi todettu, Dooley painottaa.

Pesukoneiden kanssa pitkän päivätyön tehnyt huoltoteknikko moittii pesuainevalmistajia harhaanjohtavista annosteluohjeista. Hänen mukaansa pesuaineen määrä pitäisi aina suhteuttaa pesuveden määrään. Vaikka nykykoneet käyttävät huomattavan vähän vettä, ei tekninen kehitys ole näkynyt pesuainevalmistajien annosteluohjeissa.

Dooley selittää epäkohtaa koneiden eroavuuksilla.

– Tässä on ongelmana se, että vedenottomäärä vaihtelee aika paljon koneesta toiseen. Annosteluohjeissa kyllä eritellään koneen koko, on kilomäärät 3-5 ja 6-8 kg ja niissä on eri annostelut, mutta ei se suoraan siihen veden määrään kantaa ota, Dooley myöntää.

Dooley pitää pesuainejäämien suurimpana selittäjänä kuluttajan yliannostelua.

– Usein on vähän sellainen hassu käsitys että mitä enemmän pesuainetta, sitä puhtaampaa tulee, mutta se ei pidä paikkaansa.Pesuaineiden koostumus on ajan mittaa tehostunut – ne ovat aina vain tiiviimpää ja tiiviimpää tavaraa. Pitäisi jaksaa uskoa, että hyvin pienikin määrä kyllä todella pesee pyykin puhtaaksi, Dooley opastaa.

Dooley korostaa pesuainevalmistajien pyrkivän koko ajan ympäristöystävällisempään tuotepakettiin, mikä tarkoittaa muun muassa matalammassa lämpötilassa liukenevia pesunesteitä ja tiiviimpiä pesuaineita.

– Varmaan osaltaan sen takia nestemäiset pesuaineet ovat kasvavassa suosiossa. Ympäristöystävällisempään suuntaan mennään koko ajan. Meillä on ollut jo pitkään agendalla tämä aineen jatkuva tiivistäminen ja tehostaminen. Kyllähän se on kaikkien etu, että säästetään pakkauskoossa, kuljetuksissa ja koko tuotteen ympäristöjalanjäljessä, Dooley arvioi.

Matalan pesulämpötilan tavoittelusta ja Unileverin ympäristöansioiden korostamisesta huolimatta Dooley allekirjoittaa Työtehoseuran projektipäällikkö Anneli Reisbackan ohjeen pestä pyykit ainakin välillä 60 asteessa.

– Kyllähän me suosittelemme koneen tyhjäkäyttöä korkealla lämpötilan pesuohjelmalla vähintään kerran vuodessa. Vaikka Suomessa onkin pehmeä vesi, kyllä sinne kertyy nöyhtää ja nukkaa ihan jo vaatteistakin. Ehdottomasti se on koneen kannalta tärkeätä, Dooley sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.