Mainos

Pettyneet matkustajat kentällä: Norwegianin puhelinlinjalla ei vastata - kahden viikon loma pilalla?

Pietarilainen Natalia Romanovan ja hänen ystävättärensä istuivat pettyneinä ja kiukkuisina lentoasemalla, sillä lento Kroatin Splitiin oli lähtenyt ilman heitä.

– Hetken päästä laskeutuisimme kauan odotetulle lomalle.

Romanova kertoi varanneensa Norwegianin lennon ja hotellit jo syyskuussa kahden viikon lomaa varten Splitissä. 

– Kun tulimme Pietarista tänä aamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalle saimme viestin, että Norwegian on lakossa. 

Romanova kertoo illalla tarkistaneensa sähköpostinsa ja lentoyhtiön sivut, eikä sielllä näkynyt mitään tietoja lakosta ja sen aiheuttamista muutoksista.

– Yöllä, kun nukuin niin puhelimeni oli tietysti kiinni enkä saanut tekstiviestiä muutoksista.

– Kentällä olisi pitänyt olla jo 4.30 lähdössä bussilla Turkuun.  Saavuimme kentälle normaaliin tapaan kahta tuntia ennen lennon lähtöä 6.30, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. 

Kymmenet jäivät lennoltaan - jännitystä muillakin

Kenttävirkailijat kertovat, että kentällä on ollut kymmeniä Norwegianin matkustajia, joita tieto lakosta ja muutoksista ei ole tavoittanut.  

Virkailijoiden mukaan isoin ryhmä oli 29 hengen ryhmä, joka oli lähdössä Norjaan.

– He onnistuivat varaamaan uudet lennot toiselle lentoyhtiölle. Kaikki ovat ymmärtäneet, että syy ei ole meidän eivätkä ihmiset ole meitä muita syyttäneet, lisää maapalveuja hoitava virkailija.

Saapuvilta lennoilta tulevat matkustajat totesivat yhdestä suusta, että matkatavaroiden saaminen sujui ongelmitta.

– Kyllä reaaliajassa seurasin minne tavarat laitetaan kulkemaan. Kuopiosta läksin ja laukut menivät suoraan Lontooseen, sanoo Nurmes Peltonen.

Risto Räsänen puolestaan kertoo, että häntä ei jännittänyt matkalaukkujensa puolesta, kun hänkin matkusti Finnairilla.

Kentältä ei löytynyt Norwegianin edustajaa

Splitiin matkalla ollut Romanova kertoo etsineensä Helsingistä lentoyhtiön edustajaa, mutta turhaan.

–Emme ole löytäneet ketään ja tietoa on ollut vaikea saada. Lopulta huomasimme muutamia ihmisiä seisomassa Norwegianin tiskien läheisyydessä. Saimme heiltä paperisuikaleen, jossa oli puhelinnumeroita Norwegianille.


Päivän hyvä työ:

Nähdessäni surkeana istuvat Romanovan ja hänen ystävättärensä, minussa heräsi halu auttaa. Voiko olla totta, että kukaan ei voi heitä auttaa?

Lähimmältä tiskiltä virkailijat kertoivat minulle, että kentällä eikä Suomessa ole Norwegianin työntekijöitä.

Seuraavaksi soitin uudelleen Romanovan saamaan numeroon.

Numerossa puhuttiin suomea ja valintaviidakon viimeisenä oli "muut asiat", jonka valitsin ja toivoin osuneeni oikeaan.

Odotin jännittyneenä jonkin aikaa. Lopulta mieshenkilö vastasi linjalla ja kertoi puhuvansa englantia, joten Romanova pystyi itse hoitamaan meno- ja paluulentojensa peruutuksen ja hän saisi rahat takaisin.

Romanova aikoi sitten yrittää varata uudet lennot Lufthansan kautta. Jäin jännittyneenä odottamaan, olisiko tarinalla onnellinen loppu?

Hetken päästä Lufthansan tiski aukesi ja Romanova totesi, että he saavat varattua uudet lennot.

Raija Kantomaa, toimittaja

– Kun soitin siinä olevaan numeroon niin, automaatti puhui vain suomea. Painelin numeroita päästäkseni eteenpäin.  En ymmärrä Suomea. Lopussa oli englanninkielellä viesti, että linja oli suljettu.

Huonoa tuuria myös Finnairin kanssa

Romanova päivitteli, että hänellä on ollut huonoa tuuria lentoyhtiöiden kanssa ennenkin Suomessa, sillä hän on aiemmin käyttänyt usein Finnairia ja heidän lentonsa puolestaan ovat olleet monta kertaa ylivarattuja.

– Finnair on kylläkin hyvittänyt reilusti näistä ylibuukkausongelmista.  Valitsimme nyt Norwegianianin, jolla oli ainut suora lento Splitiin ja nyt istumme tässä penkillä ihmettelemässä, naurahtaa Romanova.

– Kiitos sinun saimme yhteyden Norwegianiin ja saamme rahat takaisin. Nyt voimme varata netin kautta Lufthansan edulliset lennot huomiseksi. Pääsemme sittenkin Splitiin, iloitsee Romanova.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.