Mainos

Pian kylmenee: Lämpötilat romahtavat 10 asteella – Lappiin lumipyry

Sää näyttää viilenevän viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella. Lappiin on tulossa lunta. Yöpakkaset ovat mahdollisia koko maassa ensi viikolla.

Tänään perjantaina myrskyisä matalapaine ylittää Suomen. Kovimmat tuulet ovat Pohjanmaalla ja illan aikana maan keski- ja itäosassa. Tuuli voimistuu myös etelässä. Lapissa on tullut tänään paikoin räntää ja lunta.

Lauantaiksi matalapaine väistyy itään ja tuuli heikkenee. Pohjoisesta pääsee virtaamaan Suomeen kylmää ilmaa. Pohjoisessa voi tulla räntä- ja lumisateita lauantaina aamulla, painottuen Lappiin ja itään. Lauantaipäivä on poutainen ja melko aurinkoinen koko maassa.

Lämpötilat ovat lauantaina Lapin +3 asteesta etelän +13 asteeseen. Sunnuntai on yhtä viileä, mutta pilvisempi päivä.

– Lappiin saapuu uusi matalapaine ja tuuli voimistuu siellä. Tähän voi liittyä lumipyry Keski- ja Pohjois-Lapissa, lunta voi Pohjois-Lapissa tulla jo 5-10 senttimetriä, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Lapissa voi olla viikonloppuna öisin paikoin jo yli viisi astetta pakkasta, maan keskiosassakin ollaan lähellä nollaa.

Ensi viikolla sää kylmenee todennäköisesti lisää.

– Etelässäkin voi olla pakkasöitä ja pohjoisessa öisin voi olla jo kymmenenkin pakkasastetta. Päivisin Lapissa oltaisiin nollan tuntumassa tai pikkupakkasella, etelässä kymmenessä plusasteessa tai sen alapuolella. Sää on kuitenkin melko aurinkoista, sanoo Aleksi Jokela.

Loppuviikkokin näyttää melko poutaiselta ja kylmältä. Pakkasyöt ovat mahdollisia koko maassa.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.