Mainos

Piekka: Akateemisten palkat paremmiksi

Akavan puheenjohtaja Risto Piekan mukaan korkeakoulutettujen työvoimapula ei hellitä, ellei palkkaukseen tehdä selkeitä parannuksia.

Akava

Risto Piekan mukaan työvoimapula julkisen alan korkeakoulutetuista ammattilaisista kuten opettajista, lääkäreistä tai sosiaalityöntekijöistä on seurausta huonosta palkkauksesta eikä liian pienistä koulutusmääristä. Piekka puhui tänään Pohjanmaan aluetoimikunnan järjestämässä juhlaseminaarissa Vaasassa.

Puheessaan Piekka muistutti, että koulutettujen palkkaus on varsin alhainen suhteessa työn vaativuuteen. Myös uupumusoireet ovat hänen mielestään huolestuttavan yleisiä. Työvoimapula on Piekan mukaan vain pahenemassa. -Osaavien työntekijöiden löytäminen on reilun viiden vuoden kuluttua todellinen ongelma, sillä tällä vuosikymmenellä arviolta 170 000 kuntien ja valtion palkansaajaa jää eläkkeelle.

Yhteisvastuuta ydinpalveluista

Puheenjohtaja Piekka peräänkuuluttaa palkkakysymyksissä yhteisvastuuta julkisten ydinpalveluiden turvaamiseksi. Niin poliittisten päättäjien kuin työnantajienkin tulisi hänen mukaansa kantaa vastuunsa korkeasti koulutetuista henkilöstöryhmistä. -Jälkeenjääneisyyttä ei korjata yksin työmarkkinasopimuksilla. Suomi tuntuu olevan myös kateuden vanki palkkapolitiikassa. Ei uskalleta myöntää, että koulutuksesta, vastuunkannosta ja osaamisesta tulisi maksaa, Piekka läksytti Vaasassa.

Hallituksen esitys ensi vuoden tulo- ja menoarvioksi luo hänen mielestään verojen puolesta kohtalaiset lähtökohdat tulopoliittisille neuvotteluille. Piekka muistutti kuitenkin, että erityisesti koulutettujen ryhmien kohdalla palkansaajien tuloverotus on edelleen Suomessa kestämättömän korkea EU-tasoon verrattuna.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.