Mainos

Pienimmät koululaiset saattavat jäädä rokotusjonojen hännille

Monet kunnat aloittavat terveiden koululaisten rokotukset tällä viikolla. Suosituksen mukaan 3-24 -vuotiaiden nuorten rokotusjärjestyksen tulisi olla nuorimmasta vanhimpaan.

Tämä ei kuitenkaan peruskoululaisten keskuudessa toteudu. Esimerkiksi Tuusulan kunnassa rokotteen saavat ensimmäisenä Jokelan yläkoululaiset.

- Ihmetyttää, miksi pienemmät koululaiset jätetään rokotusohjelmassa viimeiseksi. Jotenkin tuntuu väärältä, jos pieni lapsi sairastuukin vakavasti sen takia, että isommat yläkoululaiset on rokotettu ensin, sanoo Jokelassa alakoulua käyvän tytön isä.

Koulurokotuksista ei tarkkoja ohjeita

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksesta THL:stä todetaan, että rokottaminen nuorimmasta koululaisesta vanhimpaan on ainoastaan suositus. Kunnilla on vapaat kädet toimia riskiryhmäjaon puitteissa.

- Se, että hyvin pitkälti noudatettaisiin ikäjärjestystä koululaisryhmien sisällä, ei ehkä ole ihan päätarkoitus tässä, sanoo THL:n rokotusohjelmayksikön päällikkö Tuija Leino.

- Kansa varmasti odottaa, että näin toimitaan. Perheet odottavat, että 8-vuotiaat saavat rokotteet ennen 18-vuotiaita koska tiedetään, että pienet koululaiset sairastuvat herkemmin. Mutta virallista ohjeistusta asiasta ei ole.

Rokotejärjestyksen takana käytännön syyt

Tuusulan kunnan mukaan Jokelan koulukeskuksen yläasteikäiset oppilaat saavat rokotteet ensimmäisenä käytännön syistä. Suurin osa rokotuksista pyritään antamaan kuitenkin nuorimmasta vanhimpaan. Lukiolaisille ja ammattikouluissa rokotetta ei vielä anneta.

- Koululaisten rokottamiseen on ollut kova paine. Päätimme aloittaa Jokelan koulukeskuksesta (yläkoulusta), koska meillä oli rokotetta ja se on ainut koulu, jossa pystymme aloittamaan tällä aikataululla. Muissa kouluissa emme pysty järjestämään ATK-yhteyksiä riittävästi, sanoo Tuusulan kunnan avohuollon ylilääkäri Tuula Kock.

ATK-yhteyksiä tarvitaan, sillä rokotustiedot täytyy Kockin mukaan päästä kirjaamaan kunkin oppilaan sairaskertomukseen. Lisäksi rokotettaessa on hyvä tietää, millaisia sairauksia oppilaalla on ollut aikaisemmin.

- Kuntamme 24 koulua on lisäksi mahdoton rokottaa yhtä aikaa, joten joku saa rokotteet ensin ja joku viimeiseksi. Nykyään ei voida mennä samalla tavalla kuin esimerkiksi poliorokotukset toteutettiin aikanaan, Kock muistuttaa.

Katso Rita Strömmerin juttu

Espoon Karakallion koulu aloitti H1N1-rokotukset. Toimittajana Rita Strömmer.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.