Mainos

Pienituloisilla kaksinkertaiset asumismenot muihin verrattuna

Pienituloisilla menee asumiseen lähes kaksinkertainen osuus tuloista verrattuna muuhun väestöön, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Osuus on suuri erityisesti yksin asuvilla ja kaupungeissa asuvilla pienituloisilla.

Yksin asuvien pienituloisten tulotaso jää asumismenojen jälkeen alle kohtuullisen vähimmäistoimeentulon.

THL varoittaa, että hallitusohjelman toimet voivat johtaa nykyistä voimakkaampaan pienituloisten alueelliseen keskittymiseen ja pienituloisten kokemiin ongelmiin. Ongelmiksi koetaan muun muassa melu, rikollisuus, väkivalta ja ilkivalta.

Vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvat pienituloiset kokevat esimerkiksi vähemmän ongelmia asuinympäristössään kuin muut vuokralla asuvat pienituloiset. THL olettaa, että hallitusohjelman toimet lisäävät pienituloisten kokemia asuinympäristöönsä liittyviä ongelmia.

– Haittojen minimoimiseksi tulorajoja ei tulisi asettaa liian alhaisiksi, ja tuloja tulisi tarkastella useammalta vuodelta, jotta hetkellisesti parantunut tilanne ei johtaisi asunnon menettämiseen, THL:n erikoistutkija Timo Kauppinen sanoi tiedotteessa.

Toisaalta hallitusohjelman toimet voivat tuoda THL:n mukaan myös helpotusta pienituloisten asumismenoihin. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vuokrien laskeminen, asumistukea saavien ohjaaminen kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin sekä tulorajojen palauttaminen ja tulojen seuranta kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa voi helpottaa pienituloisten asumismenojen osuutta tulotasosta.

Riskinä on kuitenkin kannustinloukkujen syntyminen.

Suomessa asuu yli puoli miljoonaa aikuista pienituloisissa kotitalouksissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.