Mainos

Pietarin-junien aikatauluihin muutoksia

Helsingin ja Venäjän väliseen junaliikenteeseen tulee joitakin muutoksia loppuvuodesta, ja junat Pietariin kulkevat talvella nopeammin. Kesän ratatöiden loputtua Helsingin ja Pietarin välinen matka-aika lyhenee hieman talvikaudeksi, joka alkaa joulukuussa ja jatkuu huhtikuun puoliväliin. Talvella matka-aika on lyhimmillään 5 tuntia 12 minuuttia, joten matka-aika lyhenee vajaalla 20 minuutilla.

Myös Pietarista lähtevien junien lähtö- ja tuloajat muuttuvat. Helsingissä ajat pysyvät ennallaan.

Tolstoi-juna on poissa liikenteestä lokakuun puolivälissä kahden päivän ajan, koska ratatyöt Pietarin ja Moskovan välillä vaikuttavat sen kulkuun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.