Mainos

Pihatyöt venyivät kuukausia, syynä lakiviidakon "järjetön toimenpide"

Mies halusi raivata pihallaan kasvavat puut. Vaadittavan luvan saaminen kesti kuukausia.

Eteläisessä Suomessa asuva mies halusi putsata pihamaansa kasvamaan päässeistä puista. Vastaan tuli kuitenkin laki: puunkaatoon tarvitaan lain mukaan lupa

Miehen mielestä koko lupaprosessi on järjetön.

– Kuinkahan kauan siinä mahtoi mennä, useampi kuukausi. Se on järjetön toimenpide kaiken kaikkiaan. On selvää, että puut kasvavat ja niiden elämä tulee päätökseen.

Luvan yleensä saa

Miehen tontti sijaitsee asemakaava-alueella. Lain mukaan puun kaatamiselle kaava-alueella saa luvan, ellei kaataminen vaikuta alueen käyttämiseen kaavassa varattuun tarkoitukseen tai turmele maisemakuvaa.

Vaikka mies lopulta sai luvan puiden kaaton pihaltaan, hän pitää koko luparuljanssia turhana.

– Mielestäni lupaa ei tarvitsisi ollenkaan puiden kaatoon omalta tontilta.

Miestä harmitti erityisesti se, että luvan hakemiseen meni pitkä aika. Luvan saamiseksi pitää tehdä hakemus. Liitteeksi tarvitaan muun muassa kartta, josta selviää puiden sijainti tontilla. Lisäksi pitää kuulla naapureita.

Metsuri raivaa puut miehen tontilta luultavasti tulevana talvena. Kaadettavat puut ovat järeää tukkipuuta, joten ne kannattaa kaataa talviaikaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.