Mainos

Piispa: En ole rikkonut kirkkolakia

Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen katsoo, ettei hän ole rikkonut kirkkolakia, tunnustuskirjoja eikä Raamattua vastaan osallistuessaan keskusteluun samaa sukupuolta olevien parisuhdelain vaikutuksesta kirkon ja sen jäsenten elämään.

Sen sijaan piispa on huolissaan siitä, että keskustelua tyrehdyttämällä ja leimaamalla tietyt ihmisryhmät oitis Jumalalle kelpaamattomiksi pystytetään taas kerran turhia raja-aitoja armonjulistukselle.

Riekkinen on jättänyt hiippakunnan tuomiokapitulille selvityksen, jota tuomiokapituli pyysi häneltä toukokuussa.
Selvityspyynnön syynä oli erään rautavaaralaisen miehen kirje, jossa piispan epäiltiin menetelleen vastoin kirkkolakia ja -järjestystä homokannanotoissaan.

Viiden sivun mittaisessa selvityksessään piispa toteaa, ettei sen enempää kirkkolaissa kuin -järjestyksessäkään ole tällä hetkellä kohtaa, jossa puhuttaisiin kirkon työntekijän seksuaalisesta suuntautumisesta, saati sitten parisuhdelain tarkoittamasta kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen liitosta.
-Julkisuudessa ja kirkolliskokouksessa asia on ollut yleisen keskustelun aiheena, joten eri näkökulmat eivät tässä vaiheessa ole yksin tarpeellisia, vaan myös välttämättömiä, jotta päästäisiin mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Kirkolliskokouksessa on ollut esillä kaksi vastakkaista aloitetta. Keskustelu on edelleen kesken ja jatkuu marraskuun kokouksessa, Riekkinen toteaa.

Hän huomauttaa, että piispan tuomitseminen - jos on tarvetta - kuuluu yleensä alioikeudelle, silloinkin yleisen rikoslain piiriin kuuluvissa rikkomuksissa. Yleisen keskustelun käyminen ajankohtaisista asioista ei kuulune niihin.

Riekkinen toteaa myös, että perustuslain mukaan ketään ei saa rangaista sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.

Hän huomauttaa myös tarkkaan ottaen tehneensä ehdotuksen omasta siunauskaavasta homopareille kirkolliskokouksessa vasta sen jälkeen, kun tutkimuspyyntö jätettiin. Tutkimuspyynnössä viitattiin nimenomaan siunauskaavaan.

"Vaikeista asioista kyettävä keskustelemaan"


Riekkinen toivoo, että myös vaikeista asioista kyettäisiin keskustelemaan syyttelemättä ja sietämään erilaisia mielipiteitä, varsinkin kun keskusteluprosessi on vielä kesken.

Hänen mukaansa parisuhdelaki ei kuulu kirkon sanoman varsinaiseen ytimeen, johon liittyvät pelastusta koskevat asiat. Parisuhdelaki ja sen seuraamukset kuuluvat etiikan kysymysten piiriin. Niihin liittyvät asiat ovat aina varsin monisyisiä ja -selitteisiä, ja niistä pitää voida keskustella myös kirkon piirissä vapaasti, ilman oikeassa olemisen pakkoa.

-Kirkon sanomassa tärkein on kuitenkin pelastus, jonka tarjoaminen kaikille ihmisille rotuun, ihonväriin, asemaan tai seksuaalisiin taipumuksiin katsomatta on kirkon perustehtävä, selvityksessä todetaan.

Tuomiokapitulilta päätös syksyllä

Rautavaaralaismiehen kirje ja piispan selvitys otetaan käsittelyyn tuomiokapitulin kokouksessa 8. elokuuta.

Lakimiesasessori Tuija Alatalon mukaan asia annetaan kokouksessa valmisteltavaksi. Valmistelija tekee päätösesityksen, jonka perusteella tuomiokapituli tekee asiassa päätöksen joskus syksyllä.

Normaalisti piispa johtaa puhetta tuomiokapitulissa. Tässä tapauksessa hän on jäävi, joten puhetta johtaa tuomiorovasti Matti Järveläinen Kuopiosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.