Mainos

Piispa saamelaisten etnisistä tutkimuksista: Hävettävää toimintaa

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi pyytää saamelaisilta anteeksi 1930-luvun etnisiä tutkimuksia. Hän viittaa muun muassa rotuopillisiin tutkimuksiin, joissa Inarin hautausmaalta vietiin pääkalloja anatomian laitokselle Helsinkiin.

-Ne olivat alentavia ihmisarvon kannalta. Ei ole väärin sanoa, että tunnen häpeää niistä vaiheista, Salmi totesi.

Piispa esitti anteeksipyyntönsä lauantaina Saamelaiset kirkossa -seminaarissa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa Inarissa. Seminaari järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomen puolella.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.