Mainos

Pikkukaupat innostuivat aukiolon laajentamisesta

Lähes kaikki pienet ruokakaupat ovat hyödyntäneet mahdollisuutta laajempaan aukioloon. Etenkin lauantai-illan ja sunnuntaiaamun aukioloja on pidennetty.

Suurin osa pienistä ruokakaupoista on nyt auki lauantaina ainakin yhdeksään asti ja avaavat sunnuntaina jo viimeistään kymmeneltä.

Lisäksi monet kaupat ovat pidentäneet ilta-aukioloaan kymmeneen tai yhteentoista. Näitä kauppoja on ympäri Suomea, mutta suurin osa niistä sijaitsee kaupungeissa ja kulkureittien varrella.

Tällä hetkellä Suomessa on vain yksi kauppa, joka on ympäri vuorokauden auki. Mannerheimintie 102:n Alepan lisäksi läpi yön auki on osa huoltoasemien yhteydessä olevista kaupoista.

Uusi liikeaikalaki astui voimaan vuodenvaihteessa. Sen nojalla alle 400 neliön ruokakaupat saavat olla auki vapaasti. Myös suurempien kauppojen aukiolo laajentui vuoden alussa, kun yli 400 neliöiset kaupat saivat luvan olla auki sunnuntaisin kello 18:aan asti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.