Mainos

Pikkupoika hautautui täysin kattolumen alle – neuvokas kaveri pelasti

Torniossa noin 10-vuotias poika jäi tänään katolta tipahtaneen lumen alle. Poika hautautui lumen alle täysin.

– Onnettomuus sattui liikekiinteistön takapihalla, siellä oli sellainen auraamaton alue, jonne kaksi kymmenvuotiasta oli päässyt paksussa hangessa kahlaten. Siellä sitten lumi tipahti heidän päälleen, kertoo Lapin pelastuslaitoksen Tornion alueen päivystävä paloesimies Ilkka Koskela.

– Kävi kuitenkin tuuri ja toinen pojista hautautui vain vähän ja pääsi itse irti.

Koskela kiittelee lumesta kaivautunutta poikaa esimerkillisestä toiminnasta.

– Hän kaivoi ystäväänsä esiin sen verran, että tämä pystyi hengittämään.

Tämän jälkeen poika oli yrittänyt pysäyttää muutamaa ohikulkevaa autoa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tällöin poika oli heti soittanut hätänumeroon.

Palomiehet pääsivät paikalle nopeasti ja saivat nietokseen hautautuneen pojan pois lumen alta.

– Hälytyksestä olimme paikalla noin kolmessa minuutissa, hangessa poika ehti olla arviolta noin 10-15 minuuttia, Koskela kertoo.

Pelastuslaitoksen mukaan poika ei loukkaantunut turmassa vakavasti. Lumeen hautautunut poika pääsi tarkistuksen jälkeen kotiin.

– Pojat olivat turman jälkeen säikähtäneitä, mutta muuten kunnossa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.