Mainos

Pilkkijä hukkui jäihin Taivalkoskella

Pilkkimään lähtenyt 65-vuotias mies hukkui Pikku Kummunlampeen Taivalkoskella Pohjois-Pohjanmaalla sunnuntaina. Mies löytyi lammen avannosta.

Hän oli lähtenyt puolenpäivän aikaan kalareissulle hiihtäen. Kun miestä ei kuulunut kotiin, oli miehen puoliso lähtenyt etsimään häntä ja löytänyt kalastusrepun lammen jäältä. Hän hälytti paikalle pelastuslaitoksen.

Pelastuslaitoksen mukaan jää oli niin heikkoa, ettei se enää kestänyt jalan kulkemista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.