Mainos

Pimeillä pulloilla yhä omat markkinat – tällaista on trokaus nykyään

Poliisin mukaan pimeällä viinalla on yhä markkinat, mutta liikkeellä on harvenevissa määrin enää epäpuhdasta tai itsepoltettua viinaa.

– Se on aika paljon nykyään sitä Virosta tuotua viinaa ja sitä myydään aamuyön tunteina esimerkiksi auton peräkontista ostoskeskusten liepeillä, sanoo rikoskomisario Ilkka Juola Helsingin poliisista.

Kun vielä 90-luvun lopulla varoiteltiin vähän väliä Venäjän-pulloista, joista voi mennä näkö ja pahimmassa tapauksessa jopa henki, niin nyt Juolan mukaan yleinen elintason nousu on siivonnut myrkkyviinat kaduilta.

– 90-luvun lopulla, kun itse olin vielä kentällä, niin alkoholistitkin joivat Lasolia ja muita korvikkeita, mutta nyt oikean viinan hankkiminen ei ole enää taloudellisesti mikään ihan mahdoton ajatus.

Kun pimeitä pulloja on saatavilla, sana kiirii nopeasti asiakkaiden keskuudessa. 

–  Luonnollisesti se sana kulkeutuu jossain vaiheessa myös meille. Usein niin, että se alkaa näkyä siinä alueella ja muut asukkaat ilmoittaa asiasta meille.

Yhä harvenevassa määrin poliisi törmää myöskään enää niin sanottuihin trokauskämppiin.

– Kiinnijäämisen riski on sen verran iso, että jos rapussa alkaa rampata epämääräisen näköistä porukkaa niin siitä ilmoitetaan hyvin nopeasti meille, Juola kertoo.

Pimeän viinan myynti on rangaistava teko, mutta myös ostamisesta voi tulla seuraamuksia.

 – Jos se (viina) on tänne Suomeen tuotu myyntitarkoituksessa ohi tullin, niin ainakin laittomaan tuontitavaraan ryhtyminen, eli pimeän viinan ostaminen tulisi rikosnimekkeistä kyseeseen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.