Mainos

Pirate Bayn perustaja pyrkii europarlamenttiin Suomesta

Tiedostonjakopalvelu Pirate Bayn perustaja Peter Sunde pyrkii europarlamenttiin Suomen Piraattipuolueen ehdokkaana.

Ruotsissa tunnetuksi tulleella Sundella on sekä Suomen että Norjan kansalaisuus. Sunden mukaan Suomi on riippuvainen digitaalisen alan tulevaisuudesta.

- Haluan toimivan sosiaalisen turvaverkon ja erittäin hyvän koulutuksen kaikille riippumatta sukupuolesta tai taustasta. Uskon, että huomisen luokkaeriarvoisuus perustuu siihen, miten ihmiset pääsevät käsiksi informaatioon ja tietoon, Sunde kirjoittaa.

Piraattipuolueen puheenjohtaja Harri Kivistö kuvaa blogissaan 34-vuotiasta Sundea "piraattiliikkeen symboliksi".

Sunde ja muita Pirate Bayn ylläpitäjiä on tuomittu Ruotsissa miljoonien vahingonkorvauksiin ja vankeusrangaistuksiin. Pirate Bayn ohella Sunde on perustanut Flattr-mikrolahjoituspalvelun.

Piraattipuolue on hyväksynyt 26 ehdokasta jäsenäänestykseen ehdokkuuksista. Näistä jäsenistö valitsee 20 ehdokkaan ryhmän ensi vuonna toimitettavaan vaaliin.

Euroopan parlamentissa on tällä hetkellä kaksi ruotsalaista Piratpartietin edustajaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.