Mainos

Pirkko heilautti kättään ja maksoi toisen asiakkaan ostokset lähimaksukortilla – asiantuntijat ihmeissään

MTV Uutisten toimitukseen otti yhteyttä henkilö, jonka lähimaksuominaisuudella varustetulta kortilta veloitettiin vieressä asioineen asiakkaan maksu.

Pirkko* asioi Lahden keskustan kauppahallin lihamyymälässä, jossa on pitkä myyntitiski, tarkoituksenaan maksaa omat ostoksensa käteisellä.

– Tiskillä oli varsin ahdasta ja huomaamattani heilautin lompakkoa ilmeisesti liian lähelle maksupäätettä, hän arvelee.

Samaan aikaan tiskillä oli toinen asiakas aikeissa maksaa ostoksensa kortilla. Hän ei kuitenkaan ennättänyt edes näppäillä tunnuslukuaan.

Maksu veloitettiin väärältä henkilöltä

Siinä vaiheessa Pirkko havahtui, kun kassalta kuului hämmästynyttä keskustelua myyjän ja miesasiakkaan välillä. Miehen ostokset oli veloitettu hieman etäämpänä omaa vuoroaan odotelleen Pirkon kortilta.

Lihamyymälästä kerrotaan, että lähimaksamisen sujuvuus on paljon kiinni kortista. Osan korteista joutuu laittamaan hyvin lähelle maksupäätettä, kun taas toiset veloittavat maksun huomattavasti kauempaa.

Suuren vaihtelun vahvistaa myös Pirkko, sillä hänen mukaansa lompakko, jossa kortti oli, ei ollut paria kymmentä senttiä lähempänä maksupäätettä.

Virhe korjattiin heti

Pirkko itse oli tilanteen hoitoon erittäin tyytyväinen, sillä sekä myyjä että miesasiakas huomasivat oma-aloitteisesti virheen tapahtuneen ja maksuveloitus saatiin korjattua heti. Sen sijaan ihmetystä aiheutti se, miten koko tapahtuma oli ollut mahdollinen.

Pirkko otti asiasta opikseen ja tilasi seuraavana päivänä uuden pankkikortin ilman lähimaksuominaisuutta.

Yleensä ongelma päinvastainen

Maksupäätemyyntiin keskittyneen Nets Finlandin myyntijohtaja JaakkoLaurila kertoo, ettei ole aiemmin kuullut vastaavasta. 

– Laitteet ovat käyttännössä ihan samoja ympäri maailmaa. Lähimaksukortteja on maailmassa suurin piirtein miljardi, että harvinainen tapahtuma, Laurila kertoo.

Hänen mukaansa toimintasäteen määrittelee laitevalmistaja.

– Kortti tarvitsee sähköä, jota se saa päätteeltä. Se on aina tarkkaan säädelty. Laitetoimittaja, jolta meillekin laitteet tulevat, määrittelee sen. Yleensä pikemminkin ongelmana on, että kortin pitää koskettaa päätettä. 

Lähimaksusta on tullut Suomessakin suosittua.

– Näitä menee tällä hetkellä ihan älyttömästi. Luin arvion, että Keskolla menee viidentoista prosentin luokkaa kaikista tapahtumista. Kyllä näitä tapahtuisi enemmän, jos olisi yleinen juttu, Laurila uskoo. 

Jälkikäteen on vaikea sanoa, mitä Lahdessa on tarkkaan ottaen tapahtunut. 

– Siellä käsittääkseni oli kannettava mobiilimaksupääte, joka liikkui lähelle rahapussia. Jos siinä on käynyt niin päin, uniikki tapahtuma, Jaakko Laurila ihmettelee.

Lähimaksukorteilla ei ole tehty rikoksia

Johtava riskiasiantuntija Anne Nisén Finanssivalvonnasta on yhtä ihmeissään.

– Finanssivalvonnan tietoon ei ole tullut tällaisia tapauksia. Kuulostaa aika erikoiselta, koska tällainen lähimaksukortti tulee viedä aika lähelle kortinlukijaa, jotta sieltä maksu lähtisi.

Nisén kertoo, että laboratorio-oloissa on testattu kortinlukijoita, joissa etäisyys voi olla pitkäkin ja kortilta pystytään lukemaan tiettyjä tietoja. Kauppojen maksupäätteet eivät kuitenkaan ole tällaisia. 

– Jos omalta kortilta tai tililtä lähtee tapahtuma, joka ei ole itse tehty, niin silloin täytyy ottaa yhteyttä omaan pankkiin. Se on se lähtökohta. Jos asian huomaa heti kassalla, sen voi korjata kassahenkilön kanssa.

Lähimaksukorttia voi Anne Nisénin mukaan käyttää turvallisin mielin. 

– Meillä on ollut jonkin verran yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa ja myöskään heidän tietoonsa ei ole tullut, että lähimaksuominaisuuksilla olisi tehty rikoksia tai väärinkäytöksiä.

Kansainvälisesti verrattaessa lähimaksukorteilla on tehty vähemmän rikoksia kuin tavallisilla maksukorteilla.  

Pirkon nimi on muutettu.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.