Mainos

Pitäisikö Puolustusvoimille mahdollistaa hyökkäys verkossa?

Kyberuhkien torjuminen entistä tehokkaammalla valvonnalla ja tiedustelulla ei veisi kansalaisen yksityisyyden suojaa. Tätä mieltä on Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho.

Prikaatikenraali Ohra-ahon mielestä yhä tiukempi verkkovalvonta ei myöskään haittaisi elinkeinoelämää. 

Viranomaisille oikeuden verkkotiedusteluun antavaa lakia on valmisteltu. Uudistusta on kuitenkin kritisoitu yksityisyyden suojan romuttamisesta. Sen on myös väitetty vähentävän Suomeen tehtävien investointien määrää, koska liikesalaisuuksien pelätään päätyvään viranomaisilta vääriin käsiin.   

– Meillä ei ole mitään syytä eikä tarvetta kajota yksityisyyden suojaan. Näkisin myös, että elinkeinoelämän kannalta Suomeen tulisi vain entistä turvallisempi toimintaympäristö, Ohra-aho sanoo. 

Ohra-ahon kanssa samoilla linjoilla on puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty, jonka mukaan hankkeen lähtökohtana on, että yksilön oikeusturva ja yritysten toimintamahdollisuudet turvataan.  

Ohra-ahon mielestä tiedustelun siirtyminen yhä enemmän verkkoon olisi luonnollinen kehityssuunta, koska tieto digitalisoituu ja siirtyy verkkoon. Hänen mielestään Ukrainan kriisi on alleviivannut kyberturvallisuuden tärkeyttä.  

– Ukrainassa yhtenä elementtinä ovat olleet vahvasti kybertoiminnot. Suomeen ei ole kohdistunut tässä yhteydessä palvelunestohyökkäyksiä, mutta Ukrainaan on. 

Kyberhyökkäyksiä Suomesta? 

Suomi on Ohra-ahon mielestä kyberturvallisuudessa oikealla tiellä. Hän kuitenkin sanoo, että valmisteilla olevan lain pitäisi mahdollistaa tiedustelua ja valvontaa verkossa. 

Puolustusvoimien kannalta kyse olisi nimenomaan ennakoivasta ja ehkäisevästä toiminnasta. Ohra-ahon mukaan seurannan tulisi olla jatkuvaa, jotta tunnistettaisiin, mikä on epänormaalia toimintaa ja mikä ei. Ukrainan kriisi on myös näyttänyt, että oikean tiedon siivilöiminen väärästä on yhä tärkeämpää. 

Entä pitäisikö Puolustusvoimilla olla mahdollisuus "vaikuttamiskykyyn" eli hyökkäykseen verkossa? 

– Jos Suomeen tulee sodan uhka ja pitää käyttää voimaa, niin meillä täytyisi olla lain puitteissa mahdollisuus myös kybervaikutuksen käyttöön, Ohra-aho toteaa.    

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.