Mainos

Pitkä ennuste: Huonoja uutisia lämpöaaltoa odottaville

Tuore neljän viikon ennuste ei ennakoi pitkiä lämpimiä jaksoja.

Juhannusviikolla Suomi kuuluu laajaan matalapaineen alueeseen. Sää on tavanomaista viileämpää koko maassa. Pohjois-Suomessa on myös tavanomaista pilvisempää.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen neljän viikon ennusteen mukaan sää jatkuu pääasiassa vuodenaikaan nähden keskimääräisenä.

– Suomi on ollut alkukesällä suihkuvirtauksen alla ja sää on ollut tuulista. Nyt näyttää siltä, että suihkuvirtaus siirtyy etelämmäs ja Suomi jää suihkuvirtauksen pohjoispuolelle eli kylmemmälle puolelle. Myrskyisät tuulet hellittävät. Ilma virtaa meille pääasiassa lounaan puolelta. Lämpötiloissa ei näy suuria poikkeamia suuntaan tai toiseen keskimääräisestä. Hellejaksoa ei ole vielä näkyvissä, mutta varmaan hellepäiviäkin on luvassa jossakin vaiheessa heinäkuuta, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen ECMWF:n ennustetta.

Heinäkuun alkupuolella päivän ylimmät lämpötilat ovat etelässä keskimäärin 21 astetta, maan keskiosassa 20 astetta ja pohjoisessa hieman alle 20 astetta.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä. Pitkän ennusteen sisään mahtuu aina viileämpiä ja lämpimämpiä jaksoja.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.