Mainos

Pitkittynyt talvi lisäsi putkirikkoja – tulvat huolestuttavat

Talven pitkittyminen ja kevään viipyminen lisäsivät putkirikkojen määrää. Toimialajohtaja Jukka Piekkari Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n vesihuollosta kertoo, että sääolosuhteiden vaihtelulla oli rikkojen määrään merkittävä vaikutus.

– Putkirikkoja oli etenkin yöpakkasten loppuvaiheessa ja kohtuullisen paljon myös niiden loputtua.

Lämpötilan vaihtelut eivät kuitenkaan huolestuta Piekkaria eniten tällä hetkellä, sillä tulvavedet saattavat muodostua ongelmaksi.

– Suurin ongelma maanlaajuisesti on se, että tulvatilanne voi aiheuttaa putkissa virtaavaan veteen laatuongelmia. Näin saattaa käydä jos sulamisvesi pääsee virtaamaan pohjavedenottamoille. Pienessä mittakaavassa näin on jo käynytkin, mutta minun korviini ei ole tullut mitään vakavampaa, Piekkari sanoo.

Putkistojen korjausvelkaa pyritään Piekkarin mukaan jatkossa pienentämään, ainakin pääkaupunkiseudulla.

– Se on myönnettävä, että korjausvelkaa on. Samalla on kuitenkin HSY:n osalta mainittava, että velan pienentämiseen tarkoitettuja määrärahoja on lisätty merkittäväksi, joten parempaan suuntaan ollaan menossa.

Piekkari tosin toteaa, että vesiputkia ei ole koskaan mahdollista saada täysin vikavapaiksi.

– Putkirikkoja ei ole mahdollista saada koskaan kokonaan loppumaan. Se johtuu siitä, että syitä on muitakin kuin se, että putket olisivat huonossa kunnossa. Esimerkiksi tänään Vantaalla liitoskohdastaan auenneessa putkessa ei ollut mitään vikaa, vaan vieressä olleella rakennustyömaalla epäillään olleen oma vaikutuksensa tapahtuneelle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.