Mainos

Pohjoisen edustajat valmiita uuteen vaalialueeseen

Suurin osa Oulun ja Lapin vaalipiirien kansanedustajista on valmiita vaalialueremonttiin, kertoo sanomalehti Kaleva.

Suurin osa pohjoisen kansanedustajista on valmis yhdistämään Oulun ja Lapin vaalipiirit.

Sanomalehti Kalevan kyselyyn vastanneista kolmestatoista pohjoisen kansanedustajista kymmenen kannattaa uudistusta. Oulun ja Lapin läänistä tulee yhteensä 25 kansanedustajaa.

Uudistuksen taustalla on niin sanottu piilevä äänikynnys. Esimerkiksi Uudellamaalla puolue tarvitsee ensimmäisen ehdokkaansa läpivientiin vajaat kolme prosenttia vaalipiirin äänistä, kun äänikynnys Lapissa on 12,5 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.