Mainos

Pohjoisesta saa sekä halvinta että kalleinta menovettä

Pohjoisesta löytyy uuden vuoden matkalaisille halvin polttoaine. Samalla myös kallein.

Oulun yläpuolelta Iistä saa kahdelta asemalta maan halvinta menovettä, kertoo Polttoaine.net-sivusto.

Polttoaine.netin mukaan tänään päivitettyjen hintojen perusteella Iin Soroisentien Teboil Express-asemalla ysivitosen hinta on 1,304 euroa. Samalta kadulta löytyy J.Kärkkäinen, jonka mittarissa hinta on 1.305 euroa.

Tuoreimpien hintapäivitysten mukaan valtakunnan seuraavaksi halvimmat polttoaineet löytyvät Nokialta, Hämeenlinnasta ja Uudestakaupungista. Bensa maksaa 1.134-1,319 euroa litralta.

Jos lomamatka henkilöautolla vie aivan pohjoisimpaan Lappiin, sieltä löytyy keskimäärin kallein bensiini. Polttoaine.net kertoo, että tuoreimman päivityksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla, Siikalatvan Seolla ysivitonen maksaa 1,519 euroa litralta. Tätä poikkeusta lukuunottamatta kallein bensiini löytyy pohjoisimman Lapin huoltoasemilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.