Mainos

Pohjoismaiden neuvoston luontopalkinto Suomeen

Suomen Luonto-Liitto on voittanut Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnon. Vajaan 50000 euron suuruinen palkinto luovutetaan Luonto-Liitolle sunnuntaina.

Luontopalkinnon myöntämistä perustellaan muun muassa Luonto-Liiton laajalla lapsille ja nuorille tarkoitetulla leiri- ja kerhotoiminnalla.

Jo 60 vuotta toiminut Luonto-Liitto on Pohjoismaiden suurin ja vanhin lasten ja nuorten ympäristöjärjestö. Kansainvälistä yhteistyötä liitto tekee erityisesti Baltian maiden ja Venäjän kanssa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.