Mainos

Pohjoismainen kopterisopu syntymässä

Kuljetuskoptereissa kallistuttu NH90:n eri versioihin

Yhteispohjoismaisesta kuljetushelikoptereiden hankinnasta on päätöksenteon viivästymisestä huolimatta syntymässä yksimielisyys. Yhteiseen hankintaan ovat jo sitoutuneet niin poliittisella kuin "ohjaustasollakin" Suomi, Ruotsi ja Norja. Tanska on pyytänyt lisäaikaa toukokuun loppupuoliskolle, jolloin hanke on tarkoitus viedä vielä maan parlamentin käsittelyyn. Kopterihankinta tullee ministeritason keskusteluissa esille Brysselissä pohjoismaisella tasolla heti EU:n puolustusministerikokouksen jälkeen 15. toukokuuta.

Käytännössä lopullinen päätös eri pohjoismaiden yhteisestä kuljetushelikopterihankinnasta menee vuoden viimeiselle neljännekselle. Tässä vaiheessa Suomi, Ruotsi ja Norja ovat jo kallistuneet hankkimaan NH90-kopterin - Suomi hankkimaan sen taktiseen kuljetukseen suunnitellun TTH-version ja Norja ilmeisesti sen Naton fregattitoimintaan suunnitellun NFH-version. Hanketta on viivästyttänyt mm. se, että Ruotsi on halunnut tehdä kopteriin omat avioniikka- ja taistelujärjestelmänsä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.