Mainos

Poikkeuksellinen hirvikolari Kontiolahdella: Hirvi putosi kallioleikkauksen päältä auton eteen

Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa sattui iltapäivällä erikoinen onnettomuus, kun hirvi lensi kallionkielekkeeltä viereisellä tiellä ajaneen auton eteen.

Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poikkeuksellinen hirvikolari sattui vähän ennen kello kolmea iltapäivällä Kontiolahdella Ahvenisentiellä.

Poliisin mukaan hirvi oli hypännyt tai pudonnut tienpientareelle kallioleikkauksen kohdalta noin kolmen metrin korkeudelta. Hirvi oli törmännyt tiellä ajaneen kuorma-auton oikeaan etukulmaan, josta se oli pyörähtänyt edelleen auton keulan vasemmalle puolelle. Sen jälkeen hirvi oli raahautunut noin 25 metriä kuorma-auton mukana.

Lopulta pahoin loukkaantunut hirvi oli jäänyt makaamaan pientareelle. Hirvimiehet tulivat paikalle lopettamaan eläimen.

Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.