Mainos

Pokeripelistä syytteet kahdeksalle

Syyttäjän mukaan pokeripelit täyttivät arpajaisrikoksen tunnusmerkit.

Kahdeksan ihmistä joutuu oikeuteen ravintolassa järjestettyjen pokeripelien vuoksi. Syytteisiin johtaneet kaksi peli-iltaa pidettiin keväällä Helsingin Ratakadulla sijaitsevassa Sporttime-ravintolassa. Peli-illat olivat Suomen Pokerinpelaajat ry:n perustamiskokouksia.

Kokousten jälkeen pelattiin pokeriturnaukset, joihin osallistui kymmeniä ihmisiä. Heidät oli kutsuttu paikalle pelaamaan pokeria rahapanoksin.

Kihlakunnansyyttäjän mukaan pelit täyttivät arpajaisrikoksen tunnusmerkit. Rahapanokset jäivät kuitenkin sen verran pieniksi, että uhkapelirikosta ei tapahtunut. Enimmäisrangaistus arpajaisrikoksesta on puoli vuotta vankeutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.