Mainos

Pölhöpopulismi kalastelee kansan suosiota

Evan johtaja, Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen suomii tiukasti pölhöpopulismin, joka on hänen mukaansa pesiytynyt niin politiikkaan kuin tiedotusvälineisiinkin. Apusen mielestä pölhöpopulisti haluaa olla suuren joukon kanssa samaa mieltä ja sovittaa tosiasiat ennakkokäsityksiin.

–Otetaanpa esimerkiksi tuloerot tai hyvinvointivaltio. Tuloerot on tietenkin tuomittava ja hyvinvointivaltiota kannatettava. Kaikki kritiikki koetaan tuloerojen kannattamiseksi tai hyvinvointivaltion romuttamiseksi, Apunen sanoo.

–Puolueiden pitäisi tuottaa ratkaisua yhteiskunnan ongelmiin, mutta nyt pölhöpopulistipoliitikot ovat kiinnostuneita möykkäämisestä ja kansansuosiosta, Apunen kritisoi.

Eivätkä toimittajatkaan asetu hevin valtavirtaa vastaan.

–Toimittajan itsenäinen ajattelu on vaikeaa, Apunen kuittaa.

Eva järjestää tänään Porin SuomiAreenalla keskustelutilaisuuden siitä, miksi hölmöt väitteet menestyvät politiikassa ja taloudessa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.