Mainos

Poliiseja syytteeseen suomalaisen sieppauksesta Gambiassa

Suomen ulkoministeriöllä ei ole tietoa sieppauksesta.

Kaksi poliisi on asetettu länsiafrikkalaisessa Gambiassa syytteeseen suomalaisen miehen sieppauksesta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Reutersin lainaamien oikeuslähteiden mukaan mies siepattiin perjantaina ja vapautettiin sunnuntaina, jolloin poliisit pidätettiin. Sieppauksen lisäksi poliiseja syytetään 3000 euron ryöstämisestä mieheltä.

Suomen ulkoministeriöllä ei ollut tietoa sieppauksesta. Tapaus on annettu Nigerian-suurlähetystön selvitettäväksi, kerrotaan konsuliasioiden yksiköstä. Suomella ei ole Gambiassa lähetystöä.

Reutersin mukaan molemmat poliisit vakuuttivat oikeudessa syyttömyyttään. Heidät määrättiin tutkintavankeuteen Banjulin vankilaan odottamaan ensi viikon oikeuskäsittelyä. Toinen poliiseista on Interpolin Gambian-yksiköstä.

Britannian entisestä siirtomaasta Gambiasta on viime vuosina tullut suosittu valmismatkakohde. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin raportoineet presidentti Yahya Jammehin hallituksen alaisten turvallisuusjoukkojen toistuvista väärinkäytöksistä.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.