Mainos

Poliisi aiempaa kiireisempi huumerikosten ja liikennerikkomusten kanssa

Poliisin tietoon tulleiden huumausainerikosten ja liikennerikkomusten määrä on kasvanut viime vuoteen verrattuna, poliisi kertoo.  

Huumausainerikoksia tuli poliisin tietoon tammi-kesäkuussa reilut kymmenen tuhatta, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samalla ajanjaksolla.

Liikennerikkomusten määrä kasvoi noin kymmenen prosenttia, mikä johtui poliisin mukaan muun muassa siirrettävästä automaattivalvonnasta.

Sen sijaan väkivaltarikokset vähenivät hienoisesti. Etenkin lasten hyväksikäyttötapaukset ja perheväkivalta on poliisin tilastoiden valossa vähentyneet, kun taas törkeitä pahoinpitelyjä tehtiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla enemmän viime vuoteen verrattuna.

Kaikkiaan poliisille ilmoitettujen rikosten määrä pysyi alkuvuonna lähes ennallaan. Poliisin tietoon tuli kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa 390 965 rikosta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.