Mainos

Kuvat: Poliisi eristi mielenosoittajaryhmät toisistaan Helsingin Narinkkatorilla

Helsingissä Kampin Narinkkatorilla järjestettiin tänään Jotain rajaa -mielenosoitus, jossa vaadittiin muun muassa rajojen väliaikaista sulkemista turvallisista maista, kuten Ruotsista, tuleville turvapaikanhakijoille.

Paikalle saapui myös runsaasti vastamielenosoittajia.  

Jotain rajaa -mielenosoitukseen ja sen vastamielenosoitukseen osallistui yhteensä arviolta 300-400 ihmistä. Poliisi asettui muuriksi kahden mielenosoittajaryhmän välille. Paikalla oli useita poliiseja turvaamassa mielenosoituksia.

Poliisin mukaan mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti. Rikoskomisario Jaakko Wallenius kertoi, että joillekin vastamielenosoittajille oli muistutettu naamioistumiskiellosta, sillä se saattaa johtaa kiinniottoon.

– Jonkin verran siellä esiintyi huutelua, mutta yhtään kiinni ottoa ei tarvinnut tehdä, kertoo ylikomisario Jorma Makkonen MTV Uutisille.

Jotain rajaa -mielenosoituksen puhujina nähtiin muun muassa eurokansanedustaja Jussi Halla-aho ja Viron entinen ulkoministeri Kristiina Ojuland

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.