Mainos

Poliisi: Halme kuulustelukunnossa

Helsingin rikospoliisin tutkijat ovat tavanneet sairaalassa toipuvan Halmeen tänään. Varsinaiset kuulustelut käynnistyvät kuitenkin vasta kuun lopussa.

Poliisin mukaan kansanedustaja Tony Halme on toipunut kuulustelukuntoon. Helsingin rikospoliisin tutkijat ovat tavanneet Halmeen tänään Koskelan sairaalassa.

Rikospoliisin mukaan Halme on suhteellisen hyvässä kunnossa.

Tapaamisen syynä oli se, että poliisi halusi ilmoittaa Halmeelle virallisesti, että häntä epäillään vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta ja rattijuopumuksesta. Varsinainen kuulustelu aiotaan tehdä kuitenkin myöhemmin elokuussa poliisiasemalla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.