Mainos

Poliisi huolissaan lasten kuskaamisesta kouluun

Poliisi ja Tiehallinto ovat huolissaan pienten lasten kuskaamisesta kouluun. Useat liikenneturvallisuudesta huolestuneet vanhemmat vievät lapsensa autolla kouluun, mikä vain lisää liikennettä koulujen läheisyydessä. Samalla lapsi menettää luontevan mahdollisuuden hyödylliseen arkiliikuntaan.

Poliisi keskittää liikennevalvontaa ensi viikosta alkaen koulujen lähelle. Valvonnassa seurataan erityisesti suojatiekäyttäytymistä, nopeuksia koulujen lähellä sekä turvavöiden käyttöä.

Vain joka neljäs huomioi lapsen

Poliisi muistuttaa, että päävastuu pienen lapsen turvallisessa liikkumisessa on aikuisilla.

Vain joka neljäs autoilija ottaa huomioon koulutiensä pian aloittavat ekaluokkalaiset. Ensi ja seuraavan viikon aikana peruskoulun ensimmäisen luokan aloittavat koululaiset lähtevät liikenteeseen.

If Vahinkovakuutusyhtiön teettämän tutkimuksen mukaan vain joka neljäs autoilija sanoo hidastavansa vauhtiaan koulujen läheisyydessä. Nuorista kuskeista vauhtia toppuuttelee vain joka kymmenes.

Ekaluokkalaisten vanhemmistakin vain kolme viidestä hidastaa koulujen läheisyydessä.

- Kyselyyn vastanneet toivovatkin enemmän viranomaisvalvontaa koulujen lähelle. Myös valistusta haluttaisiin enemmän, sekä ennen koulujen alkua että sen jälkeen, kertoo Ifin tiedottaja Anni Kuusisto.

If jakaa kaikille maan ekaluokkalaisille Keltanokkalippikset, joiden avulla pienten koululaisten toivottaisiin erottuvan liikenteestä paremmin. Keltanokka liikenteessä -kampanja on Opetushallituksen hyväksymä ja tukee Liikenneturvallisuusviikkoa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.