Mainos

Poliisi itävaltalaislehden väitteistä: "Ei yhteistyöongelmaa"

Wienissä suomalaisten vapauttamista koordinoinut rikosylikomisario Thomas Elfgren kiistää väitteet, joiden mukaan yhteistyö itävaltalaisviranomaisten kanssa ei olisi toiminut.

– Itävallan virallinen kannanotto tähän on ollut se, että yhteistyössä ei ole ollut sellaisia ongelmia, mitä yhden lähteen mukaan olisi ollut. On kuitenkin luonnollista, että kun tehdään pitkään yhteistyötä, niin on toimia, joita pitää suunnitella yhdessä. Niistä kuitenkin keskustellaan ja niistä voidaan olla eri mieltä.

– Vaikeaa on kyllä tästä 140:n päivän prosessista kuitenkaan tunnistaa yhtään mitään, mitä tuo yksittäinen lehti väittää, Elfgren sanoo Huomenta Suomen haastattelussa.

Itävaltalaislehti Kurier kertoi vastikään, että Itävallan turvallisuuspiireissä suomalaisia kollegoja pidettiin Jemenissä siepattujen pelastusoperaatiossa ylimielisinä ja yhteistyökyvyttöminä.

Tutkinta keskittyy tekijöiden löytämiseen

Elfgrenin mukaan tällä hetkellä tutkinta keskittyy tekijöiden selvittämiseen ja löytämiseen.

– Vaikeaa se on, mutta tärkeintä on, että yritetään. Haluamme antaa ulkomaille myös viestin, että tekijöiden perään mennään ja yritetään saada heidät oikeuden eteen, Elfgren jatkaa.

Ihmetystä on herättänyt myös suomalaispariskunnan ja itävaltalaismiehen päinvastaiset kommentit heidän kohtelustaan sieppausaikana.

– Poliisilla on käsitys tapahtumista sen mukaan, mitä he (Atte ja Leila Kaleva) ovat kertoneet. Julkisuuteen he saavat kertoa asiasta, kun he itse haluavat, Elfgren toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.