Mainos

Poliisi jahtasi karhua Etelä-Karjalassa

Poliisi on jahdannut asutusalueelle eksynyttä karhua Joutsenossa Etelä-Karjalassa.

Hätäkeskukseen tuli aamuseitsemän aikaan ilmoitus Valtatie 6:n ylittäneestä karhusta. Tien ylitettyään karhu oli jatkanut matkaansa Lappeenrannan Korvenkylän kaupunginosan suuntaan. Poliisi seurasi karhun liikkeitä aamun ajan, mutta lopetti operaation puolen päivän aikaan, kun karhu ei siihen mennessä ehtinyt aiheuttaa vaaraa ihmisille.

Komisario Ari Järveläinen kertoo, että että karhuhavaintoja tehdään päivittäin.

Alueella liikkuvista karhuista kaksi on todettu vaarallisiksi, koska ne eivät pelkää ihmistä. Toinen karhuista liikkuu Lappeenrannan Hanhijärvellä ja toinen Joutsenossa. Järveläisen mukaan poliisilla on aikomus ampua karhut, jos ne vielä ilmaantuvat ihmisten pihoille.

Tänään Joutsenon Korvenkylässä liikkunut karhu ei ole kumpikaan vaarallisiksi todetuista karhuista, vaan kyseessä on poliisille uusi tuttavuus.

Viime viikolla poliisi ampui Lappeenrannassa emokarhun ja tämän kaksi pentua sen jälkeen, kun emokarhu oli hyökännyt lenkkeilijän kimppuun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.