Mainos

Poliisi käy lupahakemustalkoisiin

Rahankeräyslupien ruuhkaa puretaan työntekijöiden yhteisillä talkoilla, kerrotaan Poliisihallituksesta. Lupahakemusten käsittelyyn osallistuu arviolta jopa kaksinkertainen määrä ihmisiä normaaliin verrattuna.

Arpajais- ja rahankeräyslupien käsittely siirtyi tämän vuoden alusta Poliisihallituksen arpajaishallinnon tehtäväksi. Vuodenvaihteessa rahankeräys kallistuu.

Uusia hakemuksia tulee päivittäin puolisenkymmentä. Joulukuun puolivälissä käsittelyssä oli parisataa hakemusta.

Ihmiset ovat myös kyselleet innokkaasti puhelimitse ja sähköpostilla jo vireillä olevista hakemuksista, mikä on ruuhkauttanut töitä entisestään.

Tällä hetkellä käsittelyajan arvioidaan olevan reilut kolme kuukautta, joten lupahakemusten kanssa on syytä olla ajoissa liikkeellä.

Rahankeräys-, tavara-arpajais- ja bingolupahakemuksia koskevat ohjeet ovat poliisin sivuilla netissä osoitteessa www.poliisi.fi/luvat.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.