Mainos

Poliisi: Kiireinen yö Helsingissä – Flow-festivaali sai kiitosta

Viikonloppu on täynnä tapahtumia Helsingissä, joten ei ihme, että Helsingin poliisillakin on pitänyt kiirettä.

Poliisi twiittasi varhain lauantaiaamuna, että takana on kiire yö muun muassa erilaisten väkivallan tekojen takia.

Väkimäärän takia poliisin erityisvalvonnassa oli Suvilahden ‏Flow-festivaali, joka ei poliisin mukaan kuitenkaan teettänyt virkavallalle lisätöitä.

Viikonlopun aikana Helsingissä vietetään Flow'n lisäksi Juhlaviikkojen avausta, juostaan City Marathonia, syödään kaduilla ja toreilla Ravintolapäivänä, ja sunnuntaina Olympiastadionilla esiintyy Jari Sillanpää 50-vuotisjuhlakonsertissaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.