Mainos

Poliisi muistelee aktivistien polttamaa autoaan – In Memoriam Maija nro 221

Pyhäjoen Hanhikivellä ydinvoima-aktivistien tuleen sytyttämä auto on saanut oman, tunteikkaan muistokirjoituksen sosiaaliseen mediaan. 

Oulun poliisilaitos on julkaissut Facebook-sivuillaan kuvan ja pitkän tekstin, jossa muistelee poltetun auton kanssa kuljettua taivalta – hieman pilke silmäkulmassa.

Kyseinen auto valmistui vuonna 2008 ja päätyi aluksi Kuusankoskelle.

”Hetken ympärilleen katsoessaan, hän huomasi, että hänestä varusteltiin sinivalkoinen poliisiauto - se oli hänelle toiveitten täyttymys.”

Kuusankoskella siitä tuli ”ylpeä Pyhäjärven maalaispoliisimaija”, ja se sai vähän lommoja sekä sisälle että ulos. Organisaatiouudistuksen myötä auto kuitenkin siirrettiin 37 kilometrin päähän Haapajärvelle.

”Kavereitakin oli enemmän - useampi Maijakin sattui samaan talliin ja hänet otettiin vanhimpana hyvin vastaan. Kuskeja tuli vähän lisää, mutta ei sekään haitannut.”

Tällöin kirjoituksen kirjoittaja pääsi ensimmäistä kertaa kyseisen auton kyytiin. Kerrottiin, että auto otettaisiin pois käytöstä tänä kesänä, ja tilalle tulisi syksyllä uusi auto uusissa poliisin maalauksissa. Maijalle tuli loppu kuitenkin jo ennen kesää.

Aktivistit polttivat auton huhtikuun lopulla Pyhäjoen Hanhikiven ydinvoimaa vastustavien mielenosoittajien protestissa. 

"Kovasti ihmettelen mitä ideologiaa palvelee syyttömän poliisiauton tuhoaminen - ymmärrystä ei tekijöille täältä vanhan Oulun läänin reunamilta riitä eikä tule herumaan.

Lämmöllä vanhaa sotaratsua muistelee työkavereittensa kanssa.

”Sinivalkoisen auton vänkäri”"

Ydivoimatyömaan mellakan vuoksi vangittiin yhdeksän ihmistä. Vangituista kaksi on ruotsalaisia, neljä belgialaisia ja kolme suomalaisia. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Auton polttamisen lisäksi mielenosoituksessa heiteltiin poliiseja kivillä sekä suljettiin tie makaamalla sen keskellä. 

Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia poliisin kirjoittamasta "muistokirjoituksesta". 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.