Mainos

Poliisi muistuttaa: Hirvikolarien synkin aika käsillä

Vaara joutua hirvi- tai peurakolariin on suurimmillaan, muistuttaa poliisi.

Poliisihallituksesta kerrotaan, että aikaisempien vuosien tilastojen mukaan loka- ja marraskuu ovat pahinta eläinkolariaikaa.  
Valkohäntäpeurojen ja muiden peuraeläinten sekä metsäkauriiden määrän lisääntymisen takia niihin liittyvien onnettomuuksien määrä on kasvanut.

Esimerkiksi pimeys, liukkaat tiet ja sumuinen sää luovat otolliset olosuhteet eläinonnettomuuksille, kertoo poliisitarkastaja Ari Järvenpää poliisin verkkosivuilla.

Merkitse paikka tarkoin

Järvisen mukaan lisävahingot pitäisi yrittää estää, jos onnettomuus sattuu. Poliisi neuvoo laittamaan hätävilkut päälle ja viemään varoituskolmion riittävän kauaksi autosta. Hätäkeskukselle tulee antaa riittävän tarkka kuvaus tapahtumapaikasta, jotta se voi arvioida riskit ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.

Poliisi toteaa, että tapahtumapaikan tarkan sijainnin ilmoittaminen hätäkeskukselle onnistuu helposti esimerkiksi älypuhelimeen ladatulla ilmaisella 112 -sovelluksella.

Törmäyspaikka on erityisen tärkeää merkitä selvästi, jotta se löytyy helposti. Merkitsemiseen voi käyttää esimerkiksi muovikassia tai riistaonnettomuusmerkkiä, jonka voi tulostaa Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta. 

Jos eläin on poistunut paikalta loukkaantuneena, tulee merkintä tehdä aina sille puolen tietä, minne eläin on kadonnut.

– Paikan merkitseminen yhdessä hyvän paikkakuvauksen kanssa edesauttaa tehokasta jälkiselvitystyötä ja helpottaa loukkaantuneen eläimen löytämistä, Järvenpää sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.