Mainos

Poliisi neuvoi isää väärin – äiti vei lapset

Poliisin pitäisi parantaa ohjeitaan lapsikaappausten ehkäisemiseksi, vaatii apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.

Pajuoja ottaa kantaa tapaukseen, jossa Lappeenrannan poliisin toiminta saattoi edesauttaa lasten kaappaamista Venäjälle. Isä oli kertonut poliisille ottaneensa lasten passit haltuunsa, koska pelkäsi äidin vievän lapset Venäjälle. Poliisipäivystyksestä oli neuvottu, ettei passeja saisi ottaa.

Pajuojan mukaan neuvojan olisi pitänyt pidättäytyä kannanotosta ja kysyä ohjeita laitoksen johdolta. Asiasta olisi kannattanut keskustella myös sosiaaliviranomaisten kanssa.

Jopa lasten passien peruuttaminen olisi voinut olla mahdollista, sillä lapsen passi vaatii molempien huoltajien suostumuksen.

Poliisihallituksen on kerrottava viimeistään elokuussa, miten se kehittää ohjeistustaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.