Mainos

VIDEO: "Pahimmat kuskit lukevat lehteä tabletilta moottoritiellä ajaessaan"

Liikennettä vaarannetaan jopa lukemalla tabletilta lehteä ja näpyttelemällä tekstiviestiä yhtä aikaa kun ajetaan moottoritiellä, moottoritienopeuksilla. Poliisin mukaan tekstiviestejä näpytellään uskomattoman paljon ratin takana.

Poliisi valvoo kuljettajien tarkkaamattomuutta liikenteessä tällä viikolla koko Suomessa. Tarkkaamattomuudella tarkoitetaan huomion kiinnittymistä johonkin muuhun kuin liikenteeseen, esimerkiksi ajon aikaiseen matkapuhelimen käyttöön, syömiseen, juomisee tai vaikkapa vilkkaaseen keskusteluun  matkustajien kanssa.

Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettaja ei saa käyttää ns. viestintälaitteita ajon aikana siten, että laitteen käyttö voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen.

Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa käyttää matkapuhelinta ajon aikana siten, että pitää sitä kädessään. Näiden säännösten lisäksi tienkäyttäjiä liikenteessä koskee yleinen huolellisuus- ja varovaisuusvelvoite, joten keskittyminen liikenteeseen tulisi olla poliisin mukaan jokaisen ykköstavoite.

Ajon aikana tapahtuva puhelimeen puhuminen nelinkertaistaa ja viestin kirjoittaminen yli 20-kertaistaa onnettomuusriskin.

Liikenneturvan mukaan matkapuhelinta ajon aikana käyttäneestä 40 prosenttia kertoi joutuneensa tämän johdosta vaaratilanteeseen. Selvityksestä ilmeni myös, että 79 prosenttia naisista ja 85 prosenttia miehistä vastaa puheluihin ja 25-34 -vuotiasta kuljettajista 37 prosenttia kirjoittaa viestejä ajaessaan.

Viime vuonna poliisi puuttui yli 6 000 kertaa ns. kännykkärikkeisiin.

Poliisi kiinnittää valvonnassaan huomiota ns. kännykkärikkeiden lisäksi myös mm. virheellisiin kaistanvaihtoihin, suuntamerkin käyttöön ja riittämättömiin turvaväleihin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.