Mainos

Poliisi pelkää ihmissalakuljetuksen yleistyvän

Poliisin ylin johto pelkää ihmissalakuljetuksen lisääntyvän Suomessa. Ihmissalakujettajille halutaan nyt kovempia rangaistuksia, kun Suomi liittyy ensi vuoden maaliskuussa passivapaaseen Schengen-alueeseen.
Tällä hetkellä Suomessa on laittomasti arviolta tuhat ihmistä.

Arvioiden mukaan EU:n alueella on muutama miljoona laitonta siirtolaista ja luku kasvaa kaiken aikaa. Ihmissalakuljetuksesta on kasvanut etenkin Keski- ja Etelä-Euroopassa suuri bisnes. Suomessa laittomien siirtolaisten ongelmaan on vasta herätty. Viime vuonna poliisi otti kiinni noin sata laittomasti maassa oleskelevaa.

Reijo Naulapää

Pisin tuomio on ollut vuosi ja kuusi kuukautta, kun laki antaa mahdollisuuden maksimissaan kahden vuoden linnareissun. Poliisiylijohtaja Reijo Naulapään mukaan kahden vuoden maksimirangaistus on liian pieni. Hän pitäisi kahden vuoden vankeutta minimitasona.

Eurooppalaisessa vertailussakin Suomen rangaistukset ovat pieniä. Poliisiylijohtajan mukaan näin ei saisi olla, kun Suomi ensi maaliskuussa liittyy passittomaan Schengen-alueeseen. On rangaistuskäytäntö sitten millainen tahansa, entistä useampi laiton maahantulija ylittää tulevaisuudessa Suomenkin rajan.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.