Mainos

Poliisi sai selville verohallinnon pommiuhkaajan

Poliisi pääsi epäillyn jäljille omilla tutkimuksillaan. Perättömästä vaarailmoituksesta voi seurata sakot tai enintään vuosi vankeutta.

Tampereen poliisi on saanut selville, kuka teki runsas viikko sitten perättömän pommiuhkauksen verohallintoon. Vuonna 1965 syntynyt tamperelaismies on kuulusteluissa myöntänyt tekonsa.

- Mies on entuudestaan poliisin tuttu, ja hänellä on tilillään kaikenlaista pientä, luonnehtii rikoskomisario Jussi Hakaniemi. Hän ei kuitenkaan kerro, millaiset motiivit johtivat pommiuhkauksiin.

Mies soitti uhkauksensa verohallinnon valtakunnalliseen palvelunumeroon torstaina 15. tätä kuuta noin kello 13.50. Pommiuhkan vuoksi kaikki verotoimistot tyhjennettiin eli henkilökunta poistui työpaikoiltaan pari tuntia tavallista aiemmin.

Samana päivänä mies soitti pommiuhkauksen myös useisiin muihin paikkoihin, muun muassa Tampereen oikeustaloon. Rakennusta ei kuitenkaan evakuoitu, sillä poliisi ei pitänyt vaaraa todellisena.

Hakaniemen mukaan poliisi sai muutamia yleisövihjeitä, jotka eivät kuitenkaan johtaneet rikoksen selviämiseen. Epäillyn jäljille päästiin poliisin omilla tutkimuksilla. Rangaistus perättömästä vaarailmoituksesta on sakko tai enintään vuosi vankeutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.