Mainos

Poliisi tehostaa alkoholivalvontaa

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti alkoholin käytöstä aiheutuvia haittoja. Tämä viranomaiskielinen lause tarkoittaa muun muassa sitä, että päihtyneiden käyttäytymistä yleisillä paikoilla tarkkaillaan. Poliisi valvoo erityisesti alaikäisten alkoholin saantia ja hallussapitoa, sillä koulujen loppuminen on tässä suhteessa vaarallista aikaa nuorille.

Valvontaviikkoa toteutetaan kuntakohtaisesti omien ongelmien mukaan, poliisitarkastaja Mikko Lampikoski sisäministeriöstä kertoo. Kihlakunnat ovat tehneet omat valvontasuunnitelmansa, jotka poliisin lääninjohdot ovat hyväksyneet.

Tehovalvontaviikko liittyy valtioneuvoston alkoholiohjelmaan, joka korostaa ongelmien ehkäisyn ja varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Varhaista puuttumista voivat harjoittaa muutkin kuin poliisi. Puuttuminen on merkki siitä, että välittää. Todellista välittämistä on esimerkiksi se, että ei hanki alaikäiselle alkoholia, vaikka tämä kuinka pyytäisi.

-Viime vuonna otettiin säilöön toistasataa tuhatta päihtynyttä. Kotihälytyksiä oli 73 000, Lampikoski kertoo poliisin viime vuoden tilastoista. Hän lisää, että törkeiden pahoinpitelyjen määrä kasvoi viisi prosenttia edellisvuodesta. Lampikoskesta on huolestuttavaa, että keskioluesta on tullut kauppojen menekkituote, jolla houkutellaan asiakkaita.

-Poliisien pitäisi ehdottomasti saada joukkoonsa enemmän sosiaalityöntekijöitä. Nyt koko maassa on vain kolmisenkymmentä poliisin kanssa tiiviisti työskentelevää sosiaalityöntekijää, Lampikoski sanoo. Poliisilla on hyvin myönteisiä kokemuksia poliisin ja sosiaalityöntekijän parityöskentelystä muun muassa kotihälytyksissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.