Mainos

Poliisi: Turmanosturissa teknisiä puutteita

Poliisi tutkii tapausta työtapaturmana. Onnettomuuspaikkaa on raivattu tänään.

Tampereen Hervannan turmanosturissa näyttää poliisin alustavien tutkimusten perusteella olleen teknisiä puutteita. Noin 25 metriä korkean torninosturin kuljettaja kuoli eilisaamuna sen jälkeen, kun nosturi putosi kiskoiltaan ja kaatui rakenteilla olevan kerrostalon päälle.

Rikoskomisario Juhani Koivumäki Tampereen poliisista kertoo, että nosturin alakiskojen päästä puuttuivat hieman nyrkkiä isommat viimeiset pysäytyskappaleet. Edelliset pysäytyskappaleet olivat paikoillaan, mutta ne liikkuivat nosturin massan voimasta eivätkä pysäyttäneet sitä kokonaan.

Kiskoja oli aiemmin lyhennetty muutamilla metreillä. Koivumäen mukaan tässä vaiheessa on epäselvää, milloin lyhentäminen tapahtui.

- Topparit olivat irrotetuissa kiskoissa. Jos ne olisivat olleet paikoillaan, tällaista onnettomuutta ei varmaankaan olisi päässyt tapahtumaan, kertoo Koivumäki. Nosturin kiskojen toisessa päässä pysäytyskappaleet olivat hänen mukaansa asianmukaisesti paikoillaan.

Tekninen vika syynä?

Syy pysäytyskappaleiden puuttumiseen on vielä arvoitus. Nosturin ajopäiväkirja on kuljettajan hytissä, joten sitä päästään tutkimaan vasta raivaustöiden päätyttyä eli todennäköisesti pääsiäisen jälkeen.

Koivumäen mukaan nosturin olisi kuitenkin pitänyt pysähtyä muutenkin jo ennen tuloaan kiskojen päähän. Hänen mukaansa on mahdollista, että nosturissa on ollut jokin muukin vika.

Poliisi tutkii tapausta työtapaturmana. Koivumäen mukaan ketään ei ainakaan toistaiseksi epäillä työturvallisuusrikoksesta.

Onnettomuuspaikkaa raivattiin perjantaina kuudella ajoneuvonosturilla ja parinkymmenen miehen voimin. Rakennustoimisto Palmbergin tuotantojohtaja Ismo Penttilä arvioi, että työ kestää ainakin tiistaihin eli pääsiäispyhien yli.

- Ensi viikko varmaankin menee tutkimuksissa, mutta luultavasti seuraavalla viikolla työt voidaan aloittaa uudelleen, arvioi Penttilä.

Onnettomuuspaikan, Tampinkuja 5:n, lähellä sijaitseva Hervannan valtaväylä on osittain suljettuna todennäköisesti koko pääsiäisajan. Neljästä ajokaistasta on käytössä kaksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.