Mainos

Poliisi tutkii taidelasiväärennöksiä

Helsingin rikospoliisin taidelasiväärennöksiä koskevissa tutkimuksissa on edistytty. Väärennysten vuoksi on kuulusteltu lukuisia henkilöitä, ja epäiltyjä on useita. Koko väärennyssarjan selvittämiseksi poliisi lupaa tutkia ilmaiseksi jokaisen kolmen viime vuoden aikana ostetun Sarpanevan Kajakki-lasiveistoksen aitouden.

Maailmankuulujen suomalaisten taiteilijoiden Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan kuuluisista 1950-luvun taidelasiesineistä valmistettuja väärennyssarjoja on jäljitetty eri puolilta Suomea. Taidelasia, mm. Kajakkeja, on myyty Suomen lisäksi myös ulkomaille mm. Britanniaan että Yhdysvaltoihin.

Helsingin rikospoliisilla on koko vuoden kestäneen tutkinnan aikana ollut pidätettynä helsinkiläinen taidelasiesineiden kauppias, joka on kaupitellut väärennettyjä taidelasisarjoja mm. internetissä. Taidelasiväärennökset tulivat ilmi jo viime vuoden puolella Timo Sarpanevan kautta. Ensimmäiset rikosilmoitukset asiassa tehtiin sen jälkeen. Helsingin rikospoliisi selvitti kaupan ulottuneen aina Teksasiin saakka.

-Eroavaisuuksia alkuperäisiin esineisiin oli todettavissa mm. lasimassan koostumuksessa, esineiden yksityiskohdissa ja signeerauksissa. Esineet oli kuitenkin valmistettu samoilla aihioilla kuin alkuperäisetkin, kertoi rikosylikonstaapeli Harri Juntunen Helsingin rikospoliisista.

Helsinkiläisen lasiesineiden myyjän kautta on ulkomaille kulkeutunut niistä osa. Suurimman väärennöserän arvo on ollut noin 200000 markkaa. Jo yksi aito Sarpanevan Kajakki-veistos maksoi vuosi sitten Sothebyn huutokaupassa Britanniassa saman verran.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.